Tag Archives: Mozart

Mozarts Requiem

Bland det roligaste jag vet är att skriva verkpresentationer. Den första skrev jag någon gång kring år 2004 och sedan dess har det blivit ett hundratal presentationer av framför allt orkester- och kammarmusikverk. Den här texten är skriven för Jakobstads Sinfonietta som tillsammans med Musikhusets kör, Kammarkören Bel Canto och projektsångare uppförde Mozarts Requiem i Munsala kyrka 29.3.2018. Som dirigent fungerade Dan Lönnqvist. Själv hade jag förmånen att få medverka i kören och det torde ha varit tredje gången jag sjöng Mozarts fantastiska Requiem.

___

W. A. Mozart: Requiem, K. 626

Wolfgang Amadeus Mozart (1756-1791) skrev med största lätthet i alla former och genrer men hans största passion var operan. Många operakompositörer har fascinerats av rekviet, dödsmässan, och använt dess inneboende dramatik för att skapa fascinerande sakrala verk där de avslöjar något om sin egen syn på döden och det som därpå följer. Antagligen är det rekviets markering av dödens slutgiltighet som förklarar varför kompositörer ofta bara skriver ett rekviem. Det gäller även för Mozart men inget annat rekviem har en så färgstark tillkomsthistoria som hans.

Requiem blev Mozarts sista verk men komponerandet inleddes knappast speciellt hängivet. Det var bara ett jobb, ett jobb han av en okänd man i juli 1791 blivit erbjuden ett stort arvode för att utföra. Beställaren handlade på uppdrag av den excentriske greve Franz von Walsegg. Amatörkompositören Walsegg var känd för att anonymt beställa musik av berömda kompositörer för att sedan uppföra dem i eget namn.

Den blott 35 år gamla Mozart var utmattad efter många operajobb och antagligen döende när han väl tog sig an komponerandet. Under arbete med rekviet blev han allt svagare men också besatt av beställningen och tanken att han skrev sin egen dödsmässa. Sin dödsångest vädrar han kanske som tydligast i Confutatis-satsen.

Mozart dog 5 december 1791. Då var rekviet långt ifrån klart. De sista orden han tonsatte själv var den vackra Lacrimosa-satsens fras ”Judicandus homo reus” (”den skyldige ska dömas”). Den 10 december hölls en minnesgudstjänst för Mozart i Michaelerkirche i Wien. Ett dokument i kyrkans arkiv bekräftar att de satser som Mozart själv hann färdigställda framfödes vid en relativt påkostad tillställning. Han hade med andra ord verkligen skrivit sin egen dödsmässa. Han begravdes redan den 7 december helt enligt de spartanska begravningspraktiker som gällde i Wien vid den tiden.

Änkan Constanze var noga med att greven skulle få det rekviem av Mozart han hade beställt och ge full betalning. På sin dödsbädd hade Mozart gett instruktioner åt Franz Xavier Süssmayr hur verket skulle fortsätta och han och Joseph Leopold Eybler fullbordade ”Mozarts requiem”. Efteråt kämpade Constanze för att få tillbaka rätten till rekviet av greven för att kunna publicera det i Mozarts namn. Men Constanze bidrog också till många myter och berättade bl.a. att Mozart trodde att han hade blivit förgiftad. Denna envisa myt levde kvar länge. Nej, Antonio Salieri är varken direkt eller indirekt medskyldig till Mozarts plötsliga död trots att Milos Formans populära film Amadeus (1984) kan tolkas antyda något sådant. Forskare har i efterhand hittat långt över 100 sjukdomar som skulle passa in på de symptom som Mozart hade.

I efterhand har många andra kompositörer också fullbordat Mozarts requiem – kanske t.o.m. bättre än Süssmayr – men det är hans version som oftast framförs, framförallt eftersom han var närvarande under kompositionsskedet och diskuterade även musiken med Mozart. Hans version upplevs autentisk – som om Mozarts själ och ande svävade över musiken.

Även om man helt bortser från verkets gåtfulla tillkomsthistoria, som (för) ofta bildat ramverk för tolkningen av verket, är Mozarts requiem ett alldeles enastående verk. Med sin dödsmässa satte Mozart ny standard vad gäller uttrycksfullhet, dramatik och orkestrering och rekviet blev en inspirationskälla för många kompositörer under 1800-talet. De inledande fraserna anses vara bland de mest enastående musikaliska andetag som någonsin skrivits.

Kaj Ahlsved

W. A. Mozart: Requiem, K. 626

Wolfgang Amadeus Mozart (1756-1791) sävelsi vaikeuksitta kaikissa tyylilajeissa, mutta hänen suuri intohimonsa oli ooppera. Monet oopperasäveltäjä ovat kokeneet sielunmessun (rekviemin) lumon, ja hyödyntämään sen luontaista dramatiikkaa luodakseen kiehtovia uskonnollisia teoksia, joissa he paljastavat jotakin omasta käsityksestään kuolemasta ja tuonpuoleisesta. Sielunmessussa korostuva kuoleman lopullisuus on todennäköisesti syy siihen, miksi säveltäjä kirjoittaa yleensä yhden ainoan rekviemin. Sama pätee Mozartiin, mutta millään muulla sielunmessulla ei ole yhtä värikästä syntyhistoriaa.

Requiem jäi Mozartin viimeiseksi teokseksi, mutta hän ei aluksi ollut erityisen omistautunut kyseiselle sävellystyölle. Kyse oli vain yhdestä työstä muiden joukossa, josta eräs hänelle entuudestaan tuntematon mies tarjosi suurta palkkiota heinäkuussa 1791. Tilaajan toimeksiantaja oli eksentrinen kreivi Franz von Walsegg. Amatöörisäveltäjä Walsegg oli tunnettu tavastaan tilata anonyymisti musiikkia kuuluisilta säveltäjiltä, jota hän sitten esitti omana tuotantonaan.

Vasta 35-vuotias Mozart oli uupunut monen oopperatyön jäljiltä aloittaessaan teoksen työstämisen, ja todennäköisesti kuolemaisillaan. Työn edetessä hänen vointinsa heikkeni entisestään samalla kun toimeksianto ja ajatus siitä, että hän kirjoitti omaa sielunmessuaan, riivasi häntä yhä enemmän. Kuolemanpelkoaan hän käsittelee mitä ilmeisimmin teoksen Confutatis-osassa.

Mozart kuoli 5. joulukuuta 1791 rekviemin ollessa pahasti kesken. Viimeiset sanat, jotka hän itse sävelsi, ovat kauniin Lacrimosa-osan ”Judicandus homo reus” (”syyllinen tuomittakoon”). Mozartin muistojumalanpalvelus pidettiin 10. joulukuuta Michaelerkirchessä Wienissä. Kirkon arkistosta löytyvä asiakirja vahvistaa, että Mozartin itse valmistelemat messun osat esitettiin osana suhteellisen yltäkylläistä tilaisuutta. Toisin sanoen hän tosiaan oli säveltänyt oman sielunmessunsa. Hänet oli haudattu jo aiemmin 7. joulukuuta vaatimattomin menoin, kuten Wienissä siihen aikaan oli tapana.

Mozartin leski Constanze piti tarkkaan huolen, että kreivi saisi Mozartilta tilaamansa messun, ja että palkkio työstä maksettaisiin kokonaisuudessaan. Kuolinvuoteellaan Mozart oli ohjeistanut Franz Xavier Süssmayria teoksen jatkamisessa, ja tämä yhdessä Joseph Leopold Eyblerin kanssa viimeisteli ”Mozartin Requiem”. Myöhemmin Constanze taisteli saadakseen oikeudet teokseen takaisin kreiviltä voidakseen julkaista sen Mozartin nimellä. Constanze myös myötavaikutti monen myytin syntyyn, kuten että Mozartin luulleen tulleensa myrkytetyksi. Tämä uskomus jäi elämään pitkäksi aikaa. Ei, Antonio Salieri ei ole suoraan eikä välillisesti syyllinen Mozartin äkilliseen kuolemaan, vaikka Milos Formanin kuuluisan elokuvan Amadeuksen (1984) perusteella niin voidaankin tulkita. Tutkijat ovat sittemmin löytäneet satakunta sairautta, jotka sopivat Mozartin oireisiin.

Jälkeenpäin myös monet muut säveltäjät ovat viimeistelleet Mozartin requiemin – ehkä jopa paremmin kuin Süssmayr – mutta hänen versionsa on se, jota useimmin esitetään, etenkin siksi, että Süssmayr oli läsnä säveltämistyön aikana sekä myös keskusteli musiikista Mozartin kanssa. Hänen versionsa koetaan aidoimpana – ikään kuin Mozartin henki ja sielu leijuisivat musiikin yllä.

Jos sivuutetaan teoksen arvoituksellinen syntyhistoria, joka (liiankin) usein toimii pohjana teoksen tulkinnassa, on Mozartin requiem teoksena silti aivan ainutlaatuinen. Sielunmessullaan Mozart nosti ilmaisun, dramatiikan ja soitinnuksen aivan uudelle tasolle ja messusta tuli monen säveltäjän inspiraationlähde 1800-luvulla. Alkufraasit mielletäänkin kenties ainutlaatuisimpina musikaalisina henkäyksinä, jotka on koskaan kirjoitettu.

Kaj Ahlsved

Suomennos: Sem Öhman

Advertisements